Anneksen vankikapina af Eri Tekijöitä
?/100
Endnu ingen anmeldelser

Anneksen vankikapinaaf Eri Tekijöitä

Samoihin aikoihin kun Ruotsin merivoimat jahtasivat vieraita sukellusveneitä Hårsfjärdenin syvyyksistä, joutuivat Suomen länsirannikon poliisivoiman toisenlaisen haasteen eteen. Sunnuntai-iltana 17. lokakuuta 1982 tapahtui Vankimielisairaalassa väkivaltainen vankilan järjestyksen rikkominen eli vankikapina. Kuusi vankipotilasta pääsi pakoon. Vankimielisairaala, lempinimeltään Annes, sijaitsi Turun Kakolanmäellä keskusvankilan naapurina. Annekseen vastaanotettiin psykiatrista hoitoa tarvitsevat maan kaikista vankiloista. Laitoksen nykyinen nimi on Psykiatrinen vankisairaala ja uusi Annes sijaitsee Turun vankilan alueella Saramäessä.
Pohjolan poliisi kertoo -sarja sisältää laajan valikoiman todellisia rikostapauksia Ruotsista, Norjasta, Suomesta ja Islannista. Henkeäsalpaavissa tarinoissa uppoudutaan Pohjolan poliisien jännittävimpiin tapauksiin, ja rikoksista kertovat poliisit ovat itse olleet mukana niiden selvittämisessä. Sarjassa lukija pääsee kokoamaan mutkikasta palapeliä syyllisten löytämiseksi.
Pohjolan poliisi kertoo -sarja on historiallinen teos. Sarja ilmentää aikaa, jona se on kirjoitettu ja sen sisältö voi olla osittain vanhentunutta tai kiistanalaista. Mahdollisesti häiritsevä sisältö ei kuvasta kustantamon kantaa tai näkemystä. rn
De bedste priser:
NetboghandlerPrisPris inkl. fragt
Alle boghandlere
Anneksen vankikapina af Eri Tekijöitä

Anneksen vankikapina

af Eri Tekijöitä

Indlæst af Teemu Mäkinen

Lydbog til download

ISBN: 9788726200423

Udgivet 02-12-2019 af SAGA Egmont

Ingen boganmeldelser ...

Vi er endnu ikke stødt på en boganmeldelse af 'Anneksen vankikapina' i de 527 aviser, blogs og andre medier, vi har fulgt siden 2010. Men vi har fundet 116.198 andre anmeldelser af bøger.