Black notice: Osa 2 af Lotte Petri

Spar op til

24 kr.

?/100
Endnu ingen anmeldelser

Black notice: Osa 2af Lotte Petri

Interpolin kautta annetaan hälytys – musta hälytys.

Poliisi ei saa selville norjalaisen märkäpuku-uhrin henkilöllisyyttä. Silti on selvää, että nuoren naisen kuolema liittyy jollakin tavalla Felixin ja Kathrinen tutkimaan murhaan.

Myös Kööpenhaminan pohjoispuolella olevasta metsäjärvestä löytyy eloton, jääkylmä nainen. Hänellä on samanlainen leikkausjälki kuin muilla uhreilla. Hänestä saattaa tulla poliisin tärkein todistaja – mikäli hänet pystytään herättämään henkiin kuolleista.

Sitten maihin huuhtoutuu toinen nuori nainen märkäpuvussa. Tällä kertaa Hollannissa.

Tositapahtumiin perustuva Black Notice on viisiosainen rikostarina. Sarja on jännittävä kertomus kansainvälisestä jahdista armottoman sarjamurhaajan kiinnisaamiseksi.

Lotte Petri on tanskalainen rikoskirjailija. Vuonna 2009 hänen ensimmäinen romaaninsa oli ehdolla Danske Bankin Vuoden tulokas -palkinnon saajaksi. Kriitikot ylistivät hänen Selma Eliassen -sarjaansa, ja vuonna 2017 julkaistiin hänen ensimmäinen kirjansa "The Devil’s Work" luuasiantuntija Josefine Jespersenistä kertovasta sarjasta.
?/100
Endnu ingen anmeldelser
De bedste priser:

Ingen boganmeldelser ...Læs mere

Vi er endnu ikke stødt på en boganmeldelse af 'Black notice: Osa 2' i de 454 aviser, blogs og andre medier, vi har fulgt siden 2010. Men vi har fundet 107.296 andre anmeldelser af bøger.