Helsinkiin af Juhani Aho

Spar op til

31 kr.

?/100
Endnu ingen anmeldelser

Helsinkiinaf Juhani Aho

Helsinkiin kertoo ylioppilas Antti Ljungbergin matkasta Kuopiosta pääkaupunkiimme opiskelemaan. Nuori Antti huumaantuu uudenlaisesta vapaudestaan ja aikamiehen roolista. Alkumatka taitetaan sisävesilaivalla Lappeenrantaan, josta jatketaan määränpäähän junalla. Antin matkaseurana on papiksi opiskeleva Pekka.
Antti ja Pekka muodostavat mielenkiintoisen vastaparin. Pekka alkaa heti laivalle päästyään tunnollisesti opiskella, kun taas Antti keskittyy pröystäilyyn ja lyöttäytyy hauskaa pitävien joukkoon.
Romaani kuvailee 1800-luvun lopun maailmankuvaa ja käsityksiä siitä, mikä on soveliasta ja mikä ei. Esimerkiksi, kun Antti juo itsensä humalaan, voi pahoin ja haluaa humalapäissään suudella buffettitarjoilijaa, hän ajattelee tulleensa juopoksi, rentuksi ja epäsiveelliseksi eläjäksi, josta ei ole kuin haittaa ja häpeää suvulleen.

Juhani Aho (1861–1921) oli ensimmäinen suomalainen kirjailija, joka elätti itsensä kirjoittamalla. Hän kehitti myös aktiivisesti suomalaista kirjakieltä.
Ahon tunnetuimpia teoksia ovat "Papin rouva", "Rautatie" ja "Helsinkiin". Lisäksi Aho tunnetaan lyhyistä kertomuksista eli lastuista.
Aho tarttui teoksissaan myös arkaluontoisiin aiheisiin, mikä aiheutti ilmestymisaikanaan kiivastakin kritiikkiä. Vapaa-ajallaan Aho oli intohimoinen kalastaja.
?/100
Endnu ingen anmeldelser
De bedste priser:

Ingen boganmeldelser ...Læs mere

Vi er endnu ikke stødt på en boganmeldelse af 'Helsinkiin' i de 454 aviser, blogs og andre medier, vi har fulgt siden 2010. Men vi har fundet 107.307 andre anmeldelser af bøger.