Jatulintarha af Kari Levola
?/100
Endnu ingen anmeldelser

Jatulintarhaaf Kari Levola

Eläköityneen poliisi Raistolan naapurustossa alkaa tapahtua kummia. Viereisessä talossa asuva Liimatainen katoaa mystisesti. Miehen koirat ovat kadonneet, kuten myös verhot ikkunoista. Eräänä päivänä koirat kuitenkin palaavat talon portaille – mutta niiden isäntää ei näy missään.

Mistä mahtaa olla kysymys? Mitä Liimataiselle on tapahtunut? Raistolan tilalle tullut poliisi Kuusela ryhtyy selvittämään Liimataisen mysteeriä. Myös Raistola päättää osallistua tutkimuksiin.

"Jatulintarha" jatkaa rikospoliisi Raistolasta kertovaa sarjaa.
Raistola on rikospoliisi eläköitymisen kynnyksellä. Kun Raistolan on aika jäädä eläkkeelle, hän ei kuitenkaan malta pysyä poissa rikostutkimuksista. Mitä muuta sitä eläkkeellä tekisi kuin jatkaisi intohimotyön parissa?
Kari Levola (s. 1957) on suomalainen kirjailija, joka toimi vuosina 2002–2008 Kirjailijaliiton puheenjohtajana. Hän on kirjoittanut mittavan uransa aikana niin romaaneja, elokuvakäsikirjoituksia kuin myös toimittanut oppikirjoja. Levola on voittanut uransa aikana muun muassa J. H. Erkon palkinnon sekä Arvid Lydecken -palkinnon.
De bedste priser:
NetboghandlerPrisPris inkl. fragt
Bog&ide69,95
Jatulintarha af Kari Levola

Jatulintarha

af Kari Levola

Indlæst af Panu Vauhkonen

Lydbog til download

ISBN: 9788726907926

Udgivet 20-07-2021 af SAGA Egmont

Ingen boganmeldelser ...

Vi er endnu ikke stødt på en boganmeldelse af 'Jatulintarha' i de 522 aviser, blogs og andre medier, vi har fulgt siden 2010. Men vi har fundet 113.890 andre anmeldelser af bøger.