Tätä seurasi lehtimiehen työ, ja hän kirjoittelikin oululaiseen Kaiku-lehteen jatkokertomuksia, jonka jälkeen siirtyi Jyväskylään Keski-Suomi -lehden päätoimittajaksi ja muutti myös nimensä Pakkalaksi. Hän sai valtion kirjallisuuspalkinnon 1895 ja matkusti Pariisiin. Hän sai kirjallisuuspalkinnot myös vuosina 1901 ja 1903.

Pakkalalla ei ole kovin suuri tuotanto ja asioita ilmennetään usein lapsen maailmasta käsin, joka saattoi olla myös syynä siihen, ettei hän kuitenkaan saanut aikanaan kovin suurta arvostusta, vaikka Juhani Aho häntä kiittelikin. Nykyään häntä pidetään jo klassikkona. Hän kirjoitti myös romaaneja ja näytelmiä, joista kenties suosituin on Tukkijoella, josta on tehty elokuviakin. Sen lisäksi mm. Lapsuuteni muistoja (1885), Vaaralla (1891), Elsa (1894), novellikokoelma Lapsia (1895), sekä Pikku Ihmisiä (1913), Lapsia-kokoelman jatko-osa, joka oli hänen viimeinen merkittävä teoksensa. Vaikka lapset olivat yleensä hänen kuvauksensa keskipisteenä, niin teokset eivät kuitenkaan ole suunnattu lapsille.

Tällä äänikirjalla oleva novelli, Veli, on muista Pakkalan lapsinoveleista poiketen paljon laajempi ja ainut, joka kirjoitettiin 1890-luvun jälkeen, kuvaten säätyläiskotia. Juoni keskittyy Laura-tytön nukkeihin, jotka alkavat muuttaa koko perheen elämää. Tarinaa luonnehditaan psykodraamaksi, jossa kuvittelu muuttuu ihmeellisesti todellisuudeksi. Teosta pidetään Suomalaisten novellien kärkituotteena.

Tällä äänikirjalla on Teuvo Pakkalan novellikokoelmasta Pikku ihmisiä, osa 1, ja sisältää novellin: Veli